|
Jäsenkirje Hesäkuu 2008
Anola kukisti Laukanlammen golfin seuraottelussa.Anolan golfkentällä nähtiin lauantaina muikeita ilmeitä. Anolalle voitto rakkaasta "vihollisesta" Laukanlammesta seurojen keskinäisessä kohtaamisessa oli kuin maaotteluvoitto Ruotsista. Aamupäivällä pelatussa paripelissä Anola oli parempi pistein 4-2 ja henkilökohtaisessa pelissä voitto kirjattiin niukasti 6-5. Voitto maistui Anolalle erityisen makealle koska hyvässä muistissa oli edellisen vuoden 20-1 tappio. Laukanlampi oli myös tänä vuonna kisan ennakkosuosikki. Anolan voiton taustalla olivat sen saamat useat alle 10 tasoituksella pelaavat uudet vahvistukset. Tämä on meille iso asia monessa mielessä, selvitti Anolan joukkueen kapteeni Seppo Suomala. Anolan kipparin mukaan joukkueiden kohtaamisessa on aina oma hohtonsa. Tarkoitus on jo ensi kesänä järjestää tapahtumia, joissa olisi mukana myös Joroisissa pelaavat Pieksämäen seudun pelaajat. Voisimme pelata vaikka 10 miehen joukkueilla kolmen seuran kesken, Suomala suunnitteli. Anolan kenttä oli mainiossa kunnossa. Pelaajat saivat ratkoa paremmuutensa hyvässä, joskin hieman tuulisessa kelissä. Greencard kurssejaGreencard kurssi aikuisille keskiviikkona 9.7. klo 17. Seuraava 21.7. klo 17. Hinta 150€. Lasten golfkoulu tänään 8.7. klo 16-18 ja perjantaina 11.7. klo 16-18 Anolassa. HinnantarkistuksiaLiittymismaksu + vapaapelioikeus tästä lähtien 200€! Terveisin Anolan väki! |
|


